Pidin kovasti tästä kaupungista. Sen tunnelma oli vähän samanlainen kun laskettelukeskusten odotus kauden avajaisiin. Jotenkin yhdistin Levin tähän paikkaan. Ja täällähän kausi avattaisiin aivan muutaman päivän sisällä. Kaupungissa ei sinällään ole laskettelurinteitä vaan ne löytyvät pienen matkan päästä. Matalat rakennukset joista osa oli mainion vanhan näköisiä edustivat kaupunkikuvaa. Ja tietysti hurja määrä hotelleja. Tämä alkutalvi oli aivan todella hyvä ajankohta tulla tähän maahan. Majoituspaikoissa on tilaa ja tiet ovat tyhjiä muista autoista. Luonto on talven pehmeissä ruskeassa ja harmaissa väreissä eikä lämpötilakaan ole vielä pakkasen puolella. Seuraavan kerran tullaan tänne sitten näiden kesällä eli vaikkapa tammikuussa ja otetaan asuntoauto alle ja aikaa ainakin kolme viikkoa.
Sain pienen jonkun taudin täällä ja korva ja kurkku ovat olleet vähän kipeänä, joten en ole täysin nauttinut paikallisista ruuista. Sen verran olen kuitenkin maistanut että lammas on kyllä täällä se heidän bravurinsa. Mureaa kuin mikä. Lammasta söimme tässäkin kaupungissa ja tottakai hampurilaisia. Teimme perjantaina päiväretken noin tunnin matkan päähän kaupungista. Tunti ei ole pitkä matka mutta toi tunti oli täynnä upeutta. En lähde tässä sitä kuvailee kun ei sanat riitä, mutta jos googlaat Glenorchy ja katsot kuvat niin ymmärrät. Perjantai oli siis tavallaan välipäivä autonratista joten otettiin rennosti, maisteltiin myös vähän viinejä ja kirjoitettiin postikortteja. Olen maailman huonoin ihminen lähettämään postikortteja, joten tälläkin kertaa laiton vain kummilapsille ja sisarusten lapsille. Ja toivon todella, että jokainen kummilapseni ja sisarusten lapsista tulisi matkustamaan elämässään niin paljon kuin mahdollista. Maailma ja elämä on iso seikkailu ja minä ainakin olen matkoiltani oppinut elämästä paljon. Vaikka postikortteja en juurikaan lähettele niin äidille laitan aina tekstarin eri puolilta maailmaa koska tiedän, että vaikka tässä keski-ikä kovasti lähestyy niin mammalla on aina huoli pikkupojastaan. Sellaisia äitien ja isien kuuluukin olla.
Lauantaina oli sitten vuorossa viimeinen pidempi ajomatka. En nyt vaan voi kuin toistaa itseäni tästä luonnonkauneudesta. Uskomatonta. Olen ottanut paljon kuvia järjestelmäkameralla, joten laitan parhaimpia jakoon jossain vaiheessa kun olen takaisin Kuala Lumpurissa ja koneen äärellä. Teimme lauantaina matkaa about kuutisen tuntia ja aina välillä matkalle osui pieniä kyliä järvien ja vuorien keskellä. Pääsimme kivasti ennen pimeää meidän viimeiseen paikkaan Uudessa-Seelanissa eli Christchurch-nimiseen kaupunkiin.
Kaupunki on surullisen kuuluisa vuoden 2010 ja 2011 maanjäristyksistä. Ne todella tekivät suurta tuhoa täällä ja menehtyneiden määrä oli valtava. Ja järistyksen jäljet olivat vahvasti ja kaupungissa läsnä. Ympäri keskustaakin oli paljon tyhjiä hiekkakenttiä, jotka nyt palvelivat parkkipaikkoina, mutta niissä oli ennen järistyksiä rakennuksia. Monia kirkkoja tuhoutui samoin kuin kokonaisia hotelleja. Olin hieman hämmästänyt kuinka vähän rakennuksia oltiin saatu pystyyn noin viidessä vuodessa. Tiet olivat saaneet paikkauksia mutta kiertoteitä oli ajatteva mikä teki suunnistamisesta hieman haasteellisempaan. Olipahan taas hyvä muistutus siitä mitä luonnonvoimat saavat aikaiseksi ja että niitä ei kukaan hallitse eikä pysty estämään.
Ei kaupunki kuitenkaan surullinen ollut. Osaan tuhoutuneista paikoista oli tehty konteista uusia kauppoja ja ravintoloita. Ja muuten todella moni ravintoloista oli pyörien päällä, eli ruoka-rekkoja riitti. Lauantai-iltana kun käveltiin hieman ympäriinsä niin kuuden aikaan kaupunki oli tyhjä. Ei juurikaan ihmisiä ja suurinosa ravintoloista jo kiinni. Tämä tietenkin vähän ihmetelty ja nauratti, mutta tällä tavalla tässä maailmankolkassa. Sunnuntaina sitten pyörittiin vielä hetki kaupungissa auringonpaisteessa ja käytiin sunnuntainmarkkinoilla brunssilla. Sitten olikin aika ajaa lentokentällä, luovuttaa vuokra-auto ja hypätä Sydneyn koneeseen.
Sydneyssä oli vielä yhden yön pysähdys. Illalla syömiset ja ajoissa nukkumaan.
kualalumpurissa 