Reilu kuukausi on kulunut viimeisestä blogikirjoituksesta ja nyt on aika kirjoittaa taas. Halusin pitää pienen tauon kirjoituksesta, ettei vaan mene kirjoittaminen suorittamiseksi. Ja sitä suorittamista haluan tällä reissulla välttää mahdollisimman paljon.
Kuukauteen on mahtunut taas aika paljon kaikenlaista. Kieltä olen oppinut lisää ja päässyt sitä käyttämäänkin. Viimeisin käyttötilanne on muutaman päivän takaa jolloin piti tinkiä venetaksin hinnasta. Ja sainkin sen muuten siihen hintaan mihin halusin. Edellisessä kirjoituksessa oltiin Filippiineillä ja se reissu olikin mainio. Sen reissun jälkeen pyörähdettiin Balilla. Tämä Balin reissu oli pitkään tiedossa koska se oli suuniteltu niin, että kun rakas ystäväpariskunta tulee Kuala Lumpuriin vierailulle, niin sitten käydään myös Balilla. Ystävät olivat käymässä melkein kaksi viikkoa ja heidän vierailunsa teki enemmän kun hyvää. Jatkoimme samoille vanhoille jutuille nauramista ja keksimme uusia naurun aiheita. Söimme hyvin, kävimme baareissa, juttelimme ja makasimme altaalla. Niin ja teimme myös retken Batu Caves-nimiseen hindujen pyhättöön. Iso ikävä jäi kun kävin saattelemassa heidät kotimatkalle.
Tällä hetkellä kirjoittelen tätä Perhentian saarilta. Saaret sijaitsevat Malesian itärannikolla suhteellisen lähellä Thaimaata. Tulin tänne maanantaina 23.3 lentäen Air Asialla. Matka taittui 45 minuutissa. Sitten oli vielä tunnin automatka satamaan ja puolituntia veneellä saaren. Täällä on siis kaksi saarta. Aloitin reissun saaren pienemmältä saarelta, joka on erityisesti nuorten ja reppumatkailijoiden suosiossa. Olin varannut majoituksen ja sukelluskurssin edullisesta paikasta. Ja on kyllä pakko myöntää, että en kyllä muista milloin viimeksi olen asunut yhtä karussa tönössä. En edes kehdannut ottaa siitä kuvaa näytettäväksi. Saarella on kaksi rantaa missä kaikki majoitukset ja ravintolat toimivat. Asuin Long Beachillä koska sitä oli moni suositellut. Näin jälkeenpäin ajatellen olisin ehkä valinnut sen toisen rannan ja hieman tasokkaamman majoituksen. Ajatus tänne tulolle oli suorittaa sukelluskurssi. Olen tällä hetkellä ns. Avance open water diver (AOWD) ja halusin tehdä siitä seuraavan tason eli Rescue Diver (RD). Kurssin pointti on se, että se antaa itsevarmuutta omaan sukellukseen, mutta myös valmiudet auttamaan muita sukeltajia mikäli jokin asia on hullusti pinnalla tai pinnan alla. Kurssi on fyysisesti todella raskas mutta antoisa. Ensimmäiset päivät menivät mukavasti ja opin paljon uutta. En ollut varautunut siihen, että päivät sisältivät paljon veden pinnalla tehtäviä harjoituksia, joten poltin naamani ja kaiken lisäksi sain lämpöhalvauksen. Kurssiin tuli nyt siis muutaman päivän tauko, koska yksi vuorokausi meni oksentaessa ja tässä on vieläkin niin heikko olo, ettei minusta ole tuonne veteen menijäksi. Joten vaihdoin isommalle saarelle kivaan ranta resorttiin lepäämään. Muutamia päiviä huilaan ja huomenna tai maanantaina teen kurssin loppuun. Tiistaina alkaa sitten kotimatka Kuala Lumpuriin.
Jäin miettimään tuota Rescue Diver -kurssin suorittamista. Syy siihen löytyy varmaan kotikasvatuksesta. Meillä on kotona aina autettu toisia, varsinkin vähäosaisempia. Meidät on kasvatettu ottamaan toiset ihmiset huomioon ja jeesaamaan silloin kun toinen sitä tarvitsee. Isäni oli mukana työpaikkansa palokuntatoiminnassa ja lapsena oli sairaan siistiä nähdä oman isän ajavan paloautoa. Siinä tunsi pikkupoika ylpeyttä isästään. Minäkin harrastin kersana muutaman vuoden palokuntanuoria, kunnes kaljanjuonti alkoi kiinostaa ja mielessä oli vain janon sammuttaminen.
Pieniä murheita toki aina on elämässä ja tällä hetkellä ajatukset ovat Snöffe-koirassani, joka kärsii iho-ongelmista. Omituista, että vasta kuuden vuoden iässä sillä alkaa iho-ongelmat koska yleensä westien iho-ongelmat alkavat jo pentuna. Mutta maailman parhaat hoitajat, eli Snöffen mummi ja pappa, pitävät parasta mahdollista huolta, Snöffestä joten se helpottaa paljon tätä murheen tunnetta. Kiitos iskä ja äiti!
Mutta muuten kaikki mallillaan ja elosta nautitaan.
kualalumpurissa 