Liikenne, ostoskeskus ja rantalomalle lähtö

Kuala Lumpuriin tulee joka päivä 400 uutta autoa lisää. Ihmiset valmistuvat yliopistosta, menevät töihin ja hankkivat auton. Varallisuus kasvaa kohisten ja kaikki haluavat auton alleen. Julkiset eivät ole paikallisten mukaan kovinkaan toimivia. Itse koen, että paikallisjuna eli monorail on varsin kätevä tapa matkustaa. Bussit puolestaan matelevat tuolla muun ruuhkaan seassa. Ja ruuhkia riittää. Pahimmat ajat ovat aamuisin luonnollisesti, kello kuuden aikaan, jolloin lähdetään töistä ja sitten klo 22, jolloin ostoskeskukset menevät kiinni. Täällä saa sellaisen pienen pienen perusauton noin 7000 eurolla, joten eihän se paljon maksa, mutta ei siitä kyllä ole mitään iloakaan. Tai no ainahan liikkumisen vapaus on iloa. Ruuhkassakin.

Täällä on it-laitteisiin (mukaan luettuna puhelimet, televisiot ja kamerat) erikoistunut ostoskeskus nimeltään Low Yat Placa. Kerroksia on about kuusi ja kaikissa sadoissa myyntipaikoissa myydään aivan samoja kamoja. Yritin tänään metsästää sukellukseen sopivaa kameraa ja kameran kuorta, mutta ei. Samanlaisia peruskameroita myydään kaikissa liikkeissä. Jos joku olisi älynnyt vähän erikoistua valikoimissaan, niin olisi saanut minusta hyvän asiakkaan. Näiden paikkojen asiakaspalvelu minua myöskin huvittaa. Jokaisessa paikassa on myyjiä 2-8. Lähes poikkeuksetta kaikki ovat nenä kiinni omissa puhelimissaan ja pelaavat tai tekstaavat jotain. Siinä saat aivan rauhassa steppailla sisään eikä kukaan varmasti tervehdi tai kysy miten voisi auttaa. Mun kaaliin ei mahdu miten homma oikein toimii. Jäinkin miettimään, että olisi asiakaspalvelukoulutus sen mun juttu täällä. Pienillä jutuilla tulisi aivan varmasti myyntiä, lisämyyntiä ja uskollisia asiakkaita. Jään harkitsemaan tätä. Mutta samaan hengenvetoon on todettava, että joskus saattaa myös olla kovin ärsyttävää se asiakkaille huutelu ja tavaroiden ja palveluiden palvelu, tästä hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Thaimaa.

Ja Thaimaasta puheen ollen. Huomenna on lähtö rantalomalle. Ensimmäinen stoppi on Langkawi, joka on Malesialle kuuluva saari, joka on tunnettu verovapaudestaan. Sieltä sitten neljän tunnin laivamatka Thaimaan puolella olevalle saarelle nimeltä Koh Libong. Saari on pienen pieni, jossa rauhaa ja rantaa riittää. Ja sille on juuri nyt suuri tarve. Mukava lähteä kaupungista hälinää ja valoja pakoon, istua rannalla, lukea, ajatella ja hengittää. En ole vielä saanut selville onko saarella jokin sukelluskeskus, mutta jos on niin pinnan alle mennään. Lisäksi saaren lähistöllä majailee suurehko joukko dugongeja (dugongi), jotka ovat sellaisia pieniä manaatteja (Riikalle terkkuja!), joten jos oikein onnea on matkassa, niin pääsen niitä katsomaan. Eipä ole ennen niitä vielä vastaan tullutkaan.

Pahoittelen kuvien vähyyttä tässä blogissa, mutta lupaan jatkossa laittaa enemmän. Ja ylipäätään ottaa kuvia enemmän.