Aika vaan kuluu liian nopeasti

10 päivää on kulunut viimeisestä kirjoituksesta tänne. Aika menee ihan hurjan nopeasti. Niin paljon uutta ja ihmeellistä tapahtuu joka päivä. Lähinnä pieniä huomioita paikallisesta menosta ja tietysti joka päivä oppii uutta tästä maasta. Eilen opin, että tällä juuri ajokortin saaneet joutuvat pitämään P-kirjain tarraa kaksi vuotta. Eikös Suomessakin ollut 10 vuotta sitten 80-lätkät, joita joutui pitämään vuoden. Eilen söin myös hullun hyvää Nasi Lemakia. Se on yksinkertaisuudessaan currya, chilisoossia jossa paahdettuja pähkinöitä, kurkkua ja kananmunaa, riisiä on keitetty kookosmaidossa. Tämän perusmössön lisäksi valitaan sitten siihen kaveriksi kanaa, kalaa, äyrisiäsiä jne. Oikein hyvää. Maistoin myös valkoista kahvia, joka oli aluksi aivan kauheeta myrkkyä, mutta loppujen lopuksi saatoin jopa pitää siitä.

Tässä on myös tavattu jälleen aikamoisia persoonia. Sunnuntaina olimme katsomassa Publika nimisellä ostarilla 1600 pandapatsasta. Kyseessä on maailmanlaajuinen WWF:n kampanja, jossa nämä pandat edustavat elossa olevia pandoja. Kampanjalla yritetään lisätä tietoisuutta pandojen uhanalaisuudesta. No siinä samalla sitten kahvittelemme vanhan tuttavan kanssa ja hetken päästä seurueeseen liittyi lisää ihmisiä. Yksi näistä kavereista pyörittää kuutta elokuvateatteria täällä Kuala Lumpurissa. Hän kutsui meidät sitten seuraavaksi illaksi katsomaan yhtä hänen lempielokuvaa. Otimme sitten taksin ja suuntasimme elokuviin. Kyseessä oli Into the woods –niminen musikaalielokuva. Huikea filmi johon oli sekoitettu kaikki Disneyn klassisimmat sadut. Näyttelijäkaartista löytyi niin Meryl Streep kuin John Depp, joten eihän tuollaisilla näyttelijöillä voi saada mitään huonoa aikaan. Leffan loputtua saimme kyydin takaisin kotiin yhdeltä tämän elokuvateatteripyörittäjän kaverilta. Brasilialainen nainen joka ajoi katumaasturiaan aivan hulvattoman huolettomasti. Siinä ei paljon jarrua eikä vilkkuja käytetty. Onhan se mukavaa, että ihmisen persoonallisuus näkyy myös ajotyylissä.

Tässä on myös aikamoista poltetta päästä taas pinnan alle. Tämä ratkaistiin sillä, että varasimme lennot Thaimaahan ja tarkoituksena olisi käydä heittää muutamat dyykit Similanin merikansallispuistossa. Similan on ollut sukelluslistalla jo pidempään, koska se taitaa olla yksi Thaimaan parhaista sukelluspaikoista, joten nyt on sitten korkea aika mennä sitä ihmettelemään. Tätä päätöstä toki helpottaa huomattavasti se, että lennot ja majoitus on tosi halpaa. Sukellukset itsessään sinne ovat aika hintavia, mutta kerrankos sitä.

Ja tänään illalla on sitten Michael Bublén konsertti. Aivan mahtavaa päästä hänen konserttiinsa ja lämppärinä hänellä toimii Naturally 7-niminen bändi joka on myös aika käsittämättömän hyvä. Ei malttais millään odottaa iltaa, mutta kai tästä pitää kuntosalille mennä piipahtaa. Jeps.

Advertisement

Kaukaisella rannalla

Aikalailla totaalinen rentoutuminen tapahtui tällä rantalomalla. Paikka on uskomaton helmi ja kehottaa itsessään rauhoittumaan ja nauttimaan hidasrytmisestä elämästä. Henkilökunta on ystävällistä, bungalovin varustelu riittävä ja ruoka aivan erinomaista. Päivä päivältä hyvä ja rento olo vain kasvoi ja kasvoi. Otin pieniä nokosia ja luin kirjaa riippumatossa aaltoja kuunnellen. Jos minä suunnittelisin muutaman viikon Thaimaan lomaa niin tulisin juuri tänne? Ottaisin tuosta viereisestä resortista (Libong Relax Beach Resort) sellaisen bungalovin joka on vain muutaman metrin päässä merestä. Nämä kaksi resorttia ovat aivan vierekkäin, mikä on kiva, koska silloin voi valita kahden ravintolan väliltä. Meidän resortin ravintola oli listaltaan vaatimattomampi mutta ruoka maultaan parempaa kuin toisessa. Jouduin syömään useamman kerran kanaa keltaisessa curryssä, koska se oli taivaallisen hyvää. Samoin paikan katkarapuruoat olivat täydellisiä. Kyseessä ei ollut mitkään pienet katkaravut vaan suuria, tuoreita ja maukkaita.

Päivät sujuivat ollen. Katselin välillä valkopäistä kotkaa joka uljaana liiteli paikan yllä. Myös muita pienempiä lintuja oli ihastuttavan paljon. Välillä meressä polskimisen jälkeen makasin rannalla ihmetellen rapujen touhuja. Ja siinä riittikin seuraamista. Kaiken kokoisia rapuja kipitti rannalla. Osa niistä oli tehnyt kodin kotilon kuoreen, joten niiden seuraaminen kävi asuntoautonäyttelystä. Paikan edustalla ehkä noin kilometrin päässä on saari, sen viereen laskee aurinko. Auringon laskut olivat tyrmäävän upeita. Päivällä paistoi aurinko kirkkaalta taivaalta, joka valitettavasti näkyy ihon punoituksena, mutta aina kello kuudeksi auringon laskuun kerääntyi muutama pilvi, jolloin taivaanranta leimusi punaisissa väreissä. Auringon laskut ovat minulle maagisia hetkiä. Saan mielettömän hyvän tunteen niistä auringonlaskun minuuteista. Tunnetta kuvaa ehkä parhaiten sana toivo.

No jotta seikkailumieli sai myöskin tyydytystä, oli yhtenä päivänä vuorossa dugong-safari. Lähtö oli aamulla mukavasti yhdeksältä ja safarin piti kestää kolmisen tuntia. Viime jouluna Bunakenin merikansallispuistossa oli myös mahdollisuus bongata ko. otuksia, mutta silloin onnea ei ollut. Tällä kertaa onnea oli. Ajoimme veneellä noin 20 minuuttia, pysähdyimme ja heitimme ankkurin mereen. Vain muutaman minuutin jälkeen vedestä nousee pintaan hengittämään dugong. Minä olin ollut siinä uskossa että nämä äärimmäisen ujot omanlaisensa merenneidot olisivat pieniä, mutta nämä olivatkin suuria. Veikkaisin että reilu kaksi metriä oli kavereilla mittaa. Veneenkuski oli ainakin yhtä innoissaan niiden näkemisestä kuin minäkin. Vain kolmannes näistä reissuista saa happy endin. Resortin omistajakin sanoi, että hän on ollut neljä kertaa safarilla, mutta ei ole kertaakaan niitä nähnyt. Siinä me tuijottelimme hetken toisiamme, minä ja Riikka (dugong), kunnes ne matkasivat pois. Parin tunnin jälkeen olimme takaisin resortissa lounaalla ja toipumassa tästä uuvuttavasta seikkailusta. Kuskina ollut vanhempi herrasmies oli puhelias, mutta vain thaiksi. Minun thaimaan osaaminen on sarjaa Minä rakastan sinua, joten en nyt sitäkään koko aikaa viitsinyt sedälle hokea. Mutta juttuun tultiin ja keksin päästä suomennuksen hänen tarinoilleen. Kuten esimerkiksi sen, että dugongit osaavat lentää. Loppupäivän ohjelmassa oli thaihieronta.

Paikan avonainen hierontapaviljonki, eli katos sijaitsi vain 20 metrin päässä kämpästä. Se on aivan meren äärelllä joka takaa siihen lämpimän merituulen vireen pitäen hyttyset poissa. Marssin pöydälle ja pyysin thaihieronnan. Hommissa oli iäkkäämpi ja hieman kookkaampi thairouva, joka oli ennenkin saanut lihaa notkeaksi. Kovat oli otteet rouvalla ja siinä ei paljon kyselty miltä tuntuu. Mutta hyvää se teki. Vajosin minuutti minuutilta rennommaksi ja rennommaksi. Selkä ja jalat saivat erityisen hyvän murjonnan joka tulikin tarpeeseen seuraavan päivän sukelluksia silmällä pitäen.

Illat ovat pimeitä ja hyvä ruoka alkaa nukuttamaan, joten varmaan jo vähän kymmenen jälkeen lamppu on sammunut joka ilta. Illalla kuuluu sitä tuttua Thaimaan sirkkojen soittelua ja lintujen iltavisertelyä.

Viimeisenä lomapäivänä oli vuorossa sukellusreissu. Meri oli aamulla tyyni ja aurinko jaksoi taas paistaa. Saarelta käsin operoi yksi paikallinen dive master (Jolly Rogers niminen operaattori). Todellinen yhden miehen yritys. Hän toimi myös paatin kuskina ja apupoikana hänellä oli oma poikansa. Ensin ajettiin reilun tunnin verran   saarelle nimeltä Koh Ngai mistä haettiin kamat. Oli muuten kivanoloinen saari tuokin. Ehkäpä tarkempaa tuttavuutta saaren kanssa on otettava joskus myöhemmin. Mutta tältä saarelta sitten olikin vain lyhyt 15 minuutin venematka ison kallion juureen, missä sitten oli päivä eka dyykki (Koh Waen). Sen jälkeen ajettiin Koh Kradan -nimiseen saareen lounaalle ja aivan siinä saaren toisessa päässä olikin sitten päivän toinen dyykki. Hyviä paikkoja molemmat, mutta voiton vei tämä jälkimmäinen. Upeita juttuja oli pinnan alla. Antoi taas voimaa käydä nöyränä pinnan alla toteamassa että mahtava on kalojenkin valtakunta.

Voimaantuneena rantalomalta takaisin Kuala Lumpuriin. Lautoilla taas mennään, eli sama reitti kuin tänne tullessa mutta toisin päin.

Langkawi ja Koh Libong

Pitkään odotettu rantaloma on täällä. Huikeaa päästä kaupungista pois. Pidän kaupungeista, mutta pohjimmmiltani olen luontoihminen. Kaipaan kaupungissa luontoon ja luonnossa kaupunkiin. Näiden fiilisten kanssa sitten pallotellaan ja yritetään löytää balanssi.

Kivuton ja hyvin rauhallinen siirtyminen kämpiltä kentälle onnistui käyttämällä Klia Express -junaa. Se lähtee KL Sentralin asemalta, kestää 33 minuuttia ja maksaa 35 ringettiä. Lentokentältä oikein sähläysvapaa lento AirAsialla Langkawin kentälle, lennon kesto oli 50 min. Taksilla hotelliin Kuahin kaupunkiin, muutamien verovapaiden suklaiden osto ja nukkumaan. Aamulla sitten oli kello soimassa ensimmäisen kerran kolmeen viikkoon. Pientä harmitusta se aina vaan aiheuttaa. Mikä siinä onkin, että herätyskellon piippaminen potuttaa vaikka tiedossa olisi mahdollisesti vaikka kuinka kiva seikkailu?

Langkawissa oli ihan tarkoituksella ajatus viipyä vain yksi yö, koska alueen hoteilleissa on vielä korkean sesongin hinnat jotka ovat huikeita. Pitää palata pidemmäksi aikaa tutkimaan Langkawia joskus myöhemmin keväällä, kun hinnat ovat laskeneet. No mutta tänään sitten aamulla matkasimme viisi minuuttia hotellilta satamaan (Kuah Jetty) josta lautat Thaimaahan lähtevät. Olin siinä uskossa, että lautta lähtee klo 9 ja että sisään voi marssia vaan vilauttamalla tulostettua etukäteen ostettua lippua. Pokalla marsin Thaimaa-kylttien suuntaan ja ei muuta kuin jononjatkoksi. Ennen turvatarkasta lipun kerääjän luona selviää, että a) pitää käydä jollain tiskillä hakemassa lippu ja että b) tämä on väärä laiva. Ystävällinen turvatarkastussetämies lähtee ohjaamaan oikealle tiskille lippua varten. Siinä sitten selviää, että tosiaan omanlainen sininen lippu pitää kirjoittaa ja että laiva lähtee 9.30. Lippu saatiin ja ekaan laivaan noustiin. Meri oli hyvällä tuulella ja kahden tunnin matka Koh Lipelle sujui hyvin. Lipellä sitten maihin (long tail boatilla), ensimmäinen kerta pitkään aikaan paljaat varpaat vihreään mereen ja marssiminen hakemaan passeja, jotka oli luovutettu laivahenkilökunnalle Langkawissa. Passit kourassa rantahietikon kojussa sijaitsevaan maahantulotarkastukseen hakemaan passiin leima. Siitä sitten ohjattiin takaisin johonkin long tail boattiin ja kuljetus kelluvalle laiturille. Laiturilta isoon lauttaan ja kohti Koh Libongia. Ja aurinko paistoi. Auringolla on uskomaton voima minun hyvinvointiin. Hymyiltiin kilpaa auringon kanssa lautan kannella.

Kuala Lumpurin jälkeen ilma tuntuu mahtavan raikkaalta. Meri-ilma varsinkin saa aikaan puhdasta onnea ilmanpuhtaudesta. Huomaan vasta nyt, että KL:n ilmanlaatu ei ole sieltä parhaasta päästä. Kuten jo aikaisemmin kirjoitinkin niin 400 uutta autoa per päivä ei ainakaan paranna ilmanlaatua. Sähköautoihin Malesiassa ei ole panostettu koska maa tuottaa öljyä ja löpön hinta on alhainen. En tiedä ollenkaan millaisia ympäristöohjelmia paikallisilla yrityksillä on ja millainen on maan ilmastopolitiikka, mutta eiköhän se selviä ajankanssa. Onneksi Kuala Lumpurissa on jonkin verran suuria puistoja ja ydinkeskustan ulkopuolella paljon vihreää, joka osaltaan auttaa pitämään ilmaa parempana.

Vaikka siirtymisissä lautoilla saarilta toisille kestää aina tunteja niin ne ovat mukavia hetkiä oppimiselle. Paljon aikaa ajatella, muistella juttuja ja yritää harjoittaa mindfulnessia. Hengitellä rauhassa, antaa ajatusten tulla ja hyväksyä omat ajatuksensa ja tunteensa. Tehdä lupauksia yrittää olla parempi ihminen ja unohtaa lupauksensa itselleen. Ei tarvitse yrittää keskittyä olennaiseen kun ei tiedä mikä on olennaista.

Koh Lipelta lautta jatkoi vielä kaksi tuntia ja matkalle osui kauniita saaria. Lautta saapui Hat Yaon satamaan. Sieltä osa matkustajista jatkoi maantietä pitkin Trangiin ja osa toisella laivalla Koh Lantalle, Phi Phiille ja Phukettiin. Ja me puolestaan hyppäsimme vielä pieneen Long Tail -veneeseen ja matkasimme Koh Libongin laiturille. Laiturilta otimme mopotaksin Koh Libong Beach Resorttiin.

Täällä on hyvä olla. Rauhallista, lintujen laulua, meri ja hyvää ruokaa.

Liikenne, ostoskeskus ja rantalomalle lähtö

Kuala Lumpuriin tulee joka päivä 400 uutta autoa lisää. Ihmiset valmistuvat yliopistosta, menevät töihin ja hankkivat auton. Varallisuus kasvaa kohisten ja kaikki haluavat auton alleen. Julkiset eivät ole paikallisten mukaan kovinkaan toimivia. Itse koen, että paikallisjuna eli monorail on varsin kätevä tapa matkustaa. Bussit puolestaan matelevat tuolla muun ruuhkaan seassa. Ja ruuhkia riittää. Pahimmat ajat ovat aamuisin luonnollisesti, kello kuuden aikaan, jolloin lähdetään töistä ja sitten klo 22, jolloin ostoskeskukset menevät kiinni. Täällä saa sellaisen pienen pienen perusauton noin 7000 eurolla, joten eihän se paljon maksa, mutta ei siitä kyllä ole mitään iloakaan. Tai no ainahan liikkumisen vapaus on iloa. Ruuhkassakin.

Täällä on it-laitteisiin (mukaan luettuna puhelimet, televisiot ja kamerat) erikoistunut ostoskeskus nimeltään Low Yat Placa. Kerroksia on about kuusi ja kaikissa sadoissa myyntipaikoissa myydään aivan samoja kamoja. Yritin tänään metsästää sukellukseen sopivaa kameraa ja kameran kuorta, mutta ei. Samanlaisia peruskameroita myydään kaikissa liikkeissä. Jos joku olisi älynnyt vähän erikoistua valikoimissaan, niin olisi saanut minusta hyvän asiakkaan. Näiden paikkojen asiakaspalvelu minua myöskin huvittaa. Jokaisessa paikassa on myyjiä 2-8. Lähes poikkeuksetta kaikki ovat nenä kiinni omissa puhelimissaan ja pelaavat tai tekstaavat jotain. Siinä saat aivan rauhassa steppailla sisään eikä kukaan varmasti tervehdi tai kysy miten voisi auttaa. Mun kaaliin ei mahdu miten homma oikein toimii. Jäinkin miettimään, että olisi asiakaspalvelukoulutus sen mun juttu täällä. Pienillä jutuilla tulisi aivan varmasti myyntiä, lisämyyntiä ja uskollisia asiakkaita. Jään harkitsemaan tätä. Mutta samaan hengenvetoon on todettava, että joskus saattaa myös olla kovin ärsyttävää se asiakkaille huutelu ja tavaroiden ja palveluiden palvelu, tästä hyvänä esimerkkinä esimerkiksi Thaimaa.

Ja Thaimaasta puheen ollen. Huomenna on lähtö rantalomalle. Ensimmäinen stoppi on Langkawi, joka on Malesialle kuuluva saari, joka on tunnettu verovapaudestaan. Sieltä sitten neljän tunnin laivamatka Thaimaan puolella olevalle saarelle nimeltä Koh Libong. Saari on pienen pieni, jossa rauhaa ja rantaa riittää. Ja sille on juuri nyt suuri tarve. Mukava lähteä kaupungista hälinää ja valoja pakoon, istua rannalla, lukea, ajatella ja hengittää. En ole vielä saanut selville onko saarella jokin sukelluskeskus, mutta jos on niin pinnan alle mennään. Lisäksi saaren lähistöllä majailee suurehko joukko dugongeja (dugongi), jotka ovat sellaisia pieniä manaatteja (Riikalle terkkuja!), joten jos oikein onnea on matkassa, niin pääsen niitä katsomaan. Eipä ole ennen niitä vielä vastaan tullutkaan.

Pahoittelen kuvien vähyyttä tässä blogissa, mutta lupaan jatkossa laittaa enemmän. Ja ylipäätään ottaa kuvia enemmän.

Kohtaamisia

Yksi tämän seikkailun tarkoitus on myös kohdata uusia ihmisiä. Ihmiset ovat aivan äärimmäisen kiinnostavia ”elukoita”. Jokaisella on tarinansa ja kun toisen tarinaa pääsee kuulemaan niin saa olla todella kiitollinen. ihmiset opettavat toisille uskomattoman paljon, jos vain jaksaisimme kuunnella enemmän. No täällä on saanut todistaa taas hauskoja tapauksia. On ollut jos jonkinlaista myyjää, asianhoitajaa, siistijää, vedenjakelijaa jne.

Tilasimme tänne asuntoon juomaveden toimituksen. Kiinalainen herrasmies toi 5 gallonaa vettä ja sellaisen pöydälle laitettavan laitteet joka toimii hanana. Vettä tilattiin kokonaisuudessaan 50 gallonaa ja aina kun vesi on lopussa niin päivän varoitusajalla miekkonen toimittaa vettä lisää. Helppoa ja kivaa, kun ei tarvitse raahata kaupasta ylikallista pullotettua vettä. Ja noi muovipullot ovat vielä todella todella luonnontuhoajia. Sukellusten parissa näkee silloin tällöin sen mitä mereen joutuneet muovipullot saavat aikaan. Nehän eivät ihan hetkessä maadu eivätkä ole millään tavalla luonnonmukaisia. Mutta nyt on siis vettä talossa.

Toinen asia on ollut internetin saaminen hankkiminen mikä ei olekaan ihan niin helppoa. Täällä nettiä myyvät yritykset tekevät vain vuoden tai kahden mittaisia sopimuksia, joten kun tällä hetkellä tarkoitus ei ole olla täällä kuin elokuuhun, niin tuntuu jotenkin älyttömältä tehdä kahden vuoden sopimus. No mutta tähän löytyi porsaanreikä ja yksi paikallinen asunnonvälittäjä, jonka kautta muuten vesijuttukin onnistui sai hommattua netin. Netin asennuksen pitäisi olla keskiviikkona, mutta katsotaan nyt. En jotenkin usko, että sitä silloin saadaan, koska varmaan taas jotain kaapeli tai muita asioita ilmenee hidasteeksi. Mutta ihmetellään sitä sitten.

Kohtaamisia on myös ollut tuolla ulkona syömisen ja juomisen yhteydessä. Tässä yhtenä iltana ulkona ollessa, niin siinä jossain vaiheessa käytiin hakemassa Seven Eleven kioskilta vähän virvokkeita ja siinä samassa kadunkulmassa oli tytär ja isä seisomassa. He olivat tulossa Sidneystä, missä olivat missaneet jo yhden lennon koska olivat olleet baarissa ja nyt olivat siinä kadunkulmassa klo 04 viettämässä aikaa ja odottamassa, että heidän lentonsa Lontooseen lähtisi klo 7.00. Heillä oli mukana tämän isän isä tuhkina. Uurna oli kivasti laukussa ja siinä he maistelivat olutta. Aivan hulvattomien hauskoja olivat molemmat ja juuri oikealla asenteella varustettuja. Toisena iltana taas tapasin kadulla kaksi kaverusta, joista toinen oli asunut vuosia Ruotsissa ja puhui oikein hauskaa ruotsia. Siinä sitten käytiin läpi Ruotsia ja muutakin maailmaa. Pojat olivat Lontoosta ja mukavia kavereita myöskin.

Kohtasin myös hieman asfalttia. Täällä on todella paljon kadunkynnyksiä ja horjahdin sitten hieman jalkakäytävän reunalta ja suoraan asfalttiin. Vasenpuoli edellä katuun ja totta kai siinä piti sitten vähän nauraa ennen kuin pääsin ylös. Lopputulos tästä kohtaamisesta on vasen polvi kipeänä, vasemmassa olkapäässä ruhjeita samoin kuin kasvoissa vasemmalla puolella. Ei mitään kovin suurta, mutta rapatessa aina roiskuu. Tänä aamuna salilla juttelin yhdelle tyypille ja hän osoittautui lääkärissä jolla on tässä samassa talossa toimisto. Valittelin hieman hänellä tätä polveani ja hän pyysi, että tulisin sitä näyttämään. Täytyy ehkä käydä, jos ei ala kohta olemaan parempi.

Kaikki on kivasti ja tulossa muutaman päivän päästä pieni rantaloma Thaimassa.