Luvattoman pitkään olen ollut kirjoittamatta mitään tänne, mutta korjataan asia nyt. Asunto löytyi kuin löytyikin ja nyt on kiva kämppä juuri siitä talosta mistä pitikin. Ihan viime metreille asti tuli pieniä vastoinkäymisiä. Oltiin sovittu että maanantaina olisi muutto. Edellisenä iltana myöhään tuli välittäjältä viesti, että sen kämpän, josta oli jo varausmaksu maksettu, vuokranantaja pääsisi luovuttamaan avaimet vasta 29. päivä. Siinä vaiheessa piti huokaista syvään ja laskea muutamaan sataan. Mutta tällä kaverilla oli myös toinen kämppä jota oltiin käyty katsomassa vapaana ja siihen muutto onnistuisi seuraavana päivänä. Hintakin oli edullisempi, joten päätös tehtiin siinä yhden aikaan yöllä, että siihen kämppään muutto sitten huomenna. Ja hyvä päätös se olikin.
Saatiin maanantaina avaimet klo 18 ja ei muuta kuin muuttamaan. Yritettiin olla supertehokkaita ja lähteä vielä samana iltana käymään Ikeassa, mutta se oli vähän huonompi päätös. Mentiin junalla yhden linjan päättärille, josta piti olla ilmainen Ikea-bussiyhteys kauppaan, mutta 45 minuutin venaamisen aikana ei bussia näkynyt. Yritin tilata taksia jolla olisi jatkanut ikeaan, mutta ruuhka oli niin jumalaton ettei sekään onnistunut. Ei siinä auttanut muu kuin ottaa juna takaisin kämpille. Onneksi kämpässä oli tyynyt ja aluslakanat valmiina, mutta ei sitten muuta. Hienosti meni kuitenkin eka yö sarongin alla nukkuessa.
Tiistaina sitten optimoitiin lähtö Ikeaan ruuhkien suhteen ja klo 10.15 tilattiin taksi. (Tulen kirjoittamaan takseista lisää myöhemmin koska se ansaitsee oman lukunsa.) Matka ei kestänyt kuin puoli tuntia ja maksoi sen viisi euroa. Mukavaa ja helppoa. Ikeassa oli sama valikoima kuin kaikkialla muuallakin, joten perusjuttujen hankkimiseen ei kauaa mennyt. Ja toki piti ostaa myös näkkileipää ja Kallen mätitahnaa.
Ikeasta en älynnyt ostaa hehkulamppuja uusin lamppuihin, joten myöhäisen lounaan jälkeen, joka muuten oli taas aivan huikea, oli vielä piipahdus tavaratalossa ostamassa nekin. Ilta meni kotia laittaessa ja maisemaa ihaillessa. Asunto on 32.kerroksessa, josta aukea kiva kaupunkinäkymä.
Jouluaatto
Jouluaattoaamu oli verkkainen ja meni heräillessä ja kahvia keitellessä. Ja miten itsetehty kahvi maistuukin hyvältä. Varsinkin kun täällä kaikki juomat ovat todella makeutettuja. Aamiaisen jälkeen vuorossa oli joulu-uinti ja sauna. Tässä samassa talossa on pitkä uima-allas kolmannen kerroksen katolla. Altaan reunalta löytyy höyrysauna ja tavallinen sauna Harvian kiukaalla. Joten siinä samalla tuli hoidettua joulusauna. Iltapäivän ohjelmassa oli ruoka ja ruokaostokset. Kaupasta lähti mukaan punkkua ja about 200g kinkkua. Siinäpä se jouluaatto. Mukava ja taas erilainen kuin edelliset aatot. Huomenna kuntosalille.
Hyvää joulua toivotellen. Selamat hari natal!