Valmistelut kovassa vauhdissa

Lähtö seikkailulle on siis 10.12.2014 aamulennolla Frankfurtin kautta Kuala Lumpuriin. Lentoyhtiöksi valikoitui Malesia Airlines. Kyseinen lento on hinta-matka-aika-suhteeltaan todella hyvä. Lentoaika tällä kertaa vaan reilu 16 h, eikä maksanut montaa sataa euroa. On myös tehty Aasian matkoja sellaisilla lennoilla, jotka ovat kestäneet sen 28 tuntia. No onneksi koneiden vaihdot ja lentokentillä venailut ei tähän mennessä ole tuottaneet suurtaa ahdistusta. Itse pidän lentoasemista (ja juna-asemista), niissä on mielenkiintoinen tunnelma. Kukaan ei ole paikalleen jämähtänyt (pl. Tom Hanks), vaan kaikki on matkalla jonnekin. Jotenkin turvallinen ja jatkuvuutta-edistävä fiilis.

Valmisteluihin liittyen ensimmäiset rokotukset otettu. Kävin ottamassa hepatiittivahvisteet ja lisäksi koleran. Vielä olisi Japanin aivokuume ja lavantauti vuorossa. Muuten rokotukset pitäisi olla kunnossa. Kämpästä on laitettu vuokra-ilmoitus oikotielle ja joihinkin Facebookin ryhmiin. Nähtäväksi jää meneekö vuokraksi vai ei. Autolle pitäisi myöskin löytää tallipaikka, jos mahdollinen vuokra-asukas haluaa vuokrata myös meidän tallipaikan. Mulla on ajatus, että voisin olla ajamatta autoa koko reissun ajan, koska arjessa kertyy kilometrejä aivan liikaa. Enkä ole ollenkaan varma haluanko olla ratin takana Aasiassa. Ei sillä, että he eivät osaa ajaa, vaan että en itse osaa sopeuttaa tyyliäni vastaamaan paikallista.

Suurena osana valmistelua on myös fiilistely, ja sitä on jonkin verran tehty. Lähinnä olen yrittänyt miettiä missä kaikissa paikoissa kävisin syömässä. Mutta vielä ei ole tuleva reissu vienyt kokonaan ajatuksia sinne. Tiukat pari kuukautta tässä olisi vielä edessä. Paljon töitä ja paljon käytännön järjestelyitä.

 

Advertisement

Eka postaus

Huh huh tästä se lähtee! Luvassa tiukkaa verbaaliakrobatiaa ja maailman pohdintaan. Nähtäväksi jää miten onnistun. 🙂 Lisää siis tulossa myöhemmin.

Ps. Onko hymiöiden määrällä mitään ylärajaa?